Harrastus ylioppilaskuvassa

Kevään ylioppilas tai ammattiin valmistuva nuori: onko sinulla jokin sellainen harrastus, jonka haluaisit mukaan ylioppilaskuviin? Instrumentti? Urheilu? Lukeminen? Studio P.S.V:n suosituin ylioppilas- ja valmistujaiskuvaus kestää tunnin, joten siinä ehdimme hyvin kuvata osaksi myös harrastusvälineesi kanssa.

Studio P.S.V:ssä ylioppilaskuvaus on oikea muotokuvaus, jossa tärkeintä on saada kuviin ainakin jotakin ylioppilaan persoonasta. Siihen ei tarvita yhtään rekvisiittaa – ainoastaan hyvä fiilis kuvaustilanteessa, oikeat valot, oikea kuvakulma ja oikea hetki.

Mutta harrastusvälineet tuovat kuviin oman kivan lisänsä. Kerro rohkeasti ideoistasi valokuvaajalle. Myös valokuvaajaa inspiroi se, että kuvauksessa on mukana jotakin uutta. Ja sinä saat monipuolisen sarjan erilaisia kuvia.

ylioppilaskuvaus_psv24
Rumpukapulat on helppo tuoda mukaan ylioppilaskuvaukseen. Valokuvaaja Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
ylioppilaskuvaus_oulu
Herkkä ylioppilaskuva herkästä muusikosta. Valokuvaaja Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
Brita teki kaksoistutkinnon ja valmistui yhtä aikaa ylioppilaaksi ja auton kuljettajaksi. Kuvaan saatiin kuljetusalan yrittäjänä toimineen vaarin vanha kuormuri. Valokuvaaja Reijo Koirkivi, Studio P.S.V.
Brita teki kaksoistutkinnon ja valmistui yhtä aikaa ylioppilaaksi ja auton kuljettajaksi. Kuvaan saatiin kuljetusalan yrittäjänä toimineen vaarin vanha kuormuri. Valokuvaaja Reijo Koirkivi, Studio P.S.V.
Tälle miehelle on luontevaa poseerata mailan kanssa. Valokuvaaja Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
Tälle miehelle on luontevaa poseerata mailan kanssa. Valokuvaaja Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
ylioppilaskuvaus_oulu
Lukeminen kannattaa aina, tämä ylioppilas tietää. Valokuvaaja Noora Slotte, Studio P.S.V.
ylioppilaskuvaus_psv43
Intohimon valokuvausta kohtaan näkee tämän nuoren naisen koko olemuksesta. Ylioppilaskuvan valokuvasi Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
ylioppilaskuvaus022
Mystiikkaa ylioppilaskuvassa. Valokuvaaja Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
ylioppilaskuvaus_psv01
Onko joku sanonut, että ylioppilaan kädessä on pakko olla ruusu? Valokuvaaja Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.

 

Varaa aika ylioppilas- tai valmistujaiskuvaukseen

Lisää persoonallisia ylioppilas- ja valmistujaiskuviamme näet tästä.

Varaa kuvausaika:

 

Studio P.S.V.  |  Kajaaninkatu 11 OULU  |  palvelu@studiopsv.fi  |  (08) 379 289