Kouluikäisten valokuvaus

Kouluikäiset lapset valokuvataan vuosittain koulukuvauksissa. Miksi isompikin lapsi kannattaisi silloin tällöin kuvauttaa myös ajan kanssa? Lue valokuvaajamestari Reijo Koirikiven ja valokuvaaja Noora Slotten mietteet kouluikäisten lapsikuvauksesta.

Studio P.S.V:llä on 30 vuoden kokemus lapsikuvauksista. Kuvaamme joka vuosi pari sataa lasta, joten lasten kanssa touhuaminen on meille tosi mieluisaa ja tuttuakin tutumpaa. Useimmiten vanhemmat haluavat lapsistaan 1-vuotiskuvia.

”Mutta miksi tyytyä ainoastaan 1-vuotiskuviin? Vaikka vuoden ikäisellä on jo koko persoonallisuus idullaan ja hänellä on piirteitä, jotka nähdään hänessä aikuisenakin, hänen persoonallisuutensa kuitenkin kehittyy koko ajan. Näistä pienen ihmisen kehitysvaiheista ammattitaitoinen valokuva pystyy kertomaan parhaiten,” Reijo ja Noora tuumaavat.

Aiemmin paljon koulukuvauksiakin tehnyt valokuvaajamme Noora nauttii siitä, että pystyy kuvaamaan nykyisessä työssään lapsiakin ajan kanssa. Valokuvaaja Noora Slotte, Studio P.S.V.

Moni-ilmeiset lapsikuvat kouluikäisille

”Lapset ovat keskenään erilaisia. Jos ajattelee vaikka 6 – 7 -vuotiaita lapsia,  osa heistä on hiljaisia pohtijoita, osa tuumailijoita, joukossa on prinsessoja ja osa on vauhtia ja vaarallsia tilanteita rakastavia rämäpäitä. Mikä sopi yhdelle, ei sovi toiselle”, Reijo miettii.

”Tämän ikäryhmän lapsia pystyy jo jututtamaan. Silloin valokuvaajakin pääsee tutummaksi lapsen ajatusmaailman ja persoonallisuuden kanssa. Kun jututan  lasta ja hän alkaa pohtia ja selittää asioita, tunnelmien kirjo on valtava. Tuntuu hienolta saada näitä hetkiä kuviin.”

”Lapethan ovat hyvin vilpittömiä ja avoimia. Koska lapsilla ei ole niin paljon sisäisiä jarruja kuin meillä aikuisilla, ilmeitten kirjokin on paljon runsaampi. Paljon helyttävämpi saattaa joskus ollakin se vakavampi kuva. Kuva tuumiskelevasta, hämmästelevästä lapsesta saattaa olla vähintään yhtä hellyttävä kuin hymykuva.”

lapsikuvaus_oulu51
Paljon hellyttävämpi saattaakin joskus olla se vakavampi lapsikuva. Valokuvaaja Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.

Myös Noora on kokenut, että isommat lapset ovat kuvattavina ihanteellisia, avoimia ja luonnollisia ja kyllin vanhoja ymmärtämään myös kuvauksen valokuvaukselliset tavoitteet:

”Hieman isompana moni lapsi tykkää myös jo esiintyä kameralle, monet tykkäävät, kun on päällä kivat vaatteet ja saa olla kuvattavana. Kuvaus jo itsessään saattaa isommalle lapselle olla pitkäksi aikaa mieleen jäävä kokemus.”

lapsikuvaus_oulu47
Kun kuvaukseen käytetään aikaa enemmän, valokuvaaja saa kuviin kuvattavan persoonallisuutta. Näin myös lapsikuvauksessa. Valokuvaaja Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.

Fineart-valokuvaus ponnistaa perinteestä

Etenkin tuumaileville lapsille sopii hienosti myös ns. fineart-kuvaus, rauhallinen kuvaus, joka kysyy lapseltakin hieman kärsivällisyyttä. Fineart-kuvaus ponnistaa ikivanhasta kuvataiteen perinteestä, jolle ominaisia piirteitä ovat muun muassa tummat sävyt ja kaikin puolin rauhallinen tunnelma.

Tämän maalauksellisen muotokuvan Aavasta Noora teki perinteisellä fineart-tyylillä. Valokuvaaja Noora Slotte, Studio P.S.V.
Vanhan ajan kuvaustyyliin sopivat hyvin aidot ja karheat materiaalit myös vaatteissa. Valokuvaaja Noora Slotte, Studio P.S.V.
Tehdäänkö sinunkin hieman isommasta lapsestasi tällainen taideteos seinälle? Valokuvaaja Noora Slotte, Studio P.S.V.

Taulu seinällä pitää lapsesi aina ”lähellä”

Teetä lapsistasi komeat muotokuvat seinälle. Monipuolisessa kuvatuotteiden valikoimassamme ovat upeat canvas- ja Chromaluxe-metallitaulut sekä alumiinikomposiitille pohjustetut, taidepaperille valmistetut valokuvat.

Muotokuva seinällä on myös tyylikäs ja yksilöllinen sisustuselementti, jonka arvo nousee vuosi vuodelta.

Varaa aika persoonalliseen isomman muksun kuvaukseen:

lapsikuvaus_oulu46
”Kun jututan lasta ja hän alkaa pohtia ja selittää asioita, tunnelmien kirjo on valtava. Tuntuu hienolta saada näitä hetkiä kuviin”, Reijo kertoo isompien lasten valokuvauksesta. Valokuvaaja Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
lapsikuvaus_oulu53
Kun kuvautat useamman lapsen, kuvaamme sisaruskuvauksen kaupan päälle. Valokuvaaja Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
lapsikuvaus_oulu49
Tilavassa studiossamme onnistuu myös vauhdikkaampi lapsikuvaus. Valokuvaaja Noora Slotte, Studio P.S.V.

 

Studio P.S.V.  |  Kajaaninkatu 11 OULU  |  palvelu@studiopsv.fi  |  (08) 379 289