Lahjaksi parikuvaus

”Eniten olen kuullut kuvattaviltani,  että heistä ei kerta kaikkiaan ole olemassa sellaista kuvaa, jossa he olisivat toisistaan tykkäävänä pariskuntana, ja jota voisi itse katsella ja näyttää muillekin”, valokuvaajamestari Reijo Koirikivi kertoo. Hän muistuttaa, että parikuvaus on kaiken ikäisten juttu. Parikuvaus on myös mainio lahjaidea.

Nuorelle parille kuvaus on ehkä ensimmäinen yhteinen ammattimainen valokuvaus. Tyypillisesti parikuvaus liittyy kihlautumiseen, mutta kuvaukseen voi hyvin tulla ilman mitään ulkoista syytä. Juuri siksi parikuvaus on ihana lahja. Parikuvauksen saaja saa yhteisen kuvauskokemuksen rakkaimpansa kanssa ja muistoksi ihanat kuvat.

Rento parikuvaus

Myös parikuvauksen kuninkuuslaji hääkuvaus voi olla rento ja tilanteenomainen, ja se onkin Koirikiven Reijolle vaativuudessaan erityisen mielenkiintoinen. Arkisemmasta parikuvauksesta hän nauttii erityisesti kuvauslajin epämuodollisuuden vuoksi:

”Kuinka paljon helpompaa ihmisten on olla lähekkäin kuvissa ilman ahdistavia ja muodollisia vaatteita, heidän on  helpompi liikkua, tehdä asentoja ja toetuttaa itseään kehon kielellä. Ilmeetkin saattavat olla vapautuneempia, kun voi olla tutuissa vaatteissa, joissa on helppo olla.”

Vaikka useimmin parikuvaus tehdään studiossa, myös miljöökuvaus on hyvä vaihtoehto. Miljöössä on aina helppo elää ja hengittää, ja paikka luo itsessään  tilanteita.

”Luonnollinen ympäristö luo myös omaa fiilistä kuviin ja tietysti  myös omaperäisen taustan”, Reijo kertoo. ”Ammattitaitoinen valokuvaaja löytää kuvaukselliset kohdat hyvinkin arkisilta ja epäkuvauksellisilta näyttävissä paikoissa. Siitä hyvä esimerkki ovat Essin ja Samun kuvat, jotka valokuvaajamme Noora Slotte kuvasi muun muassa Oulun Pikisaaressa.”

parikuvaus_studiopsv_047
Essi ja Samu halusivat kuvauttaa itsensä ulkomiljöössä. Ympäristö tuo parikuvaukseen omaa fiilistään. Kuva Noora Slotte, Studio P.S.V.
Taitavasti tehdyssä parikuvauksessa välittyy pariskunnan keskinäinen kemia. Kuva Noora Slotte, Studio P.S.V.
Taitavasti tehdyssä parikuvauksessa välittyy pariskunnan keskinäinen kemia. Kuva Noora Slotte, Studio P.S.V.

Parikuvaus ei katso ikää

parikuvaus_studiopsv_048

”Varttuneemmilla pariskunnilla tilanne on usein se, että ei ole hääkuvien jälkeen minkäänlaista kuvaa yhdessä. Lapset varsinkin usein toivovat, että vanhemmista olisi kunnon kuvat. Monet vanhemmista pareista ovat tulleetkin kuvaukseen siksi, että he voivat antaa itsestään omannäköisen ja kivan kuvan lapsille ja lapsenlapsille”, Reijo kertoo.

”Samasta syystä lapset antavat vanhemmilleen ja isovanhemmilleen parikuvauksen lahjaksi.”

Parikuvauksen tyyli on vapaa

Parikuvauksen tyylilaji on vapaa. Reijo korostaa, että kuvataan sitten studiossa tai miljöössä, kuvauksen ei tarvitse olla jäykkää ja muodollista:

”Tyylilaji on jokaisen itsensä päätettävissä, ja mielellään me valokuvaajat otamme vastaan ideoita. Upeaa on aina se, kun ihmiset heittäytyvät ja pistävät itsensä likoon kuvauksissa.”

Yu ja Jarmo laittoivat itsensä täysillä likoon omassa kuvauksessaan.

parikuvaus_studiopsv_051  parikuvaus_studiopsv_053parikuvaus_studiopsv_052parikuvaus_studiopsv_054

 

Aina ajaton mustavalkokuva

”Itse pidän erityisesti mustavalkoisista kuvista. Niissä tulevat ilmeet ja kasvot paremmin esille, kun värit eivät ole viekottelemassa silmää harhapoluille”, Reijo pohtii. ”Mustavalkoisessa kuvassa esille nousee ihminen isolla I:llä.”

parikuvaus_studiopsv_044
Mustavalkokuvassa katsojan huomio kiinnittyy olennaiseen, kun värit eivät tappele huomiosta. Siksi Reijo tykkää erityisesti mv-kuvista varsinkin parikuvauksessa. Kuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
parikuvaus_studiopsv_049 parikuvaus_studiopsv_050

Parikuvaus lahjaksi tai iloksi itselle

Yllätä ystäväsi parikuvauksella. Varaa kuvausaika puhelimella (08) 379 289 tai netissä.

Tai osta Studio P.S.V:n lahjakortti. Voit hakea lahjakortin studiolta tai tilata sen puhelimitse (08) 379 289 tai netistä. Halutessasi postitamme lahjakortin sinulle laskun kera ilman postimaksuja.

Ystävänpäivän kunniaksi lahjoitamme 2 kpl 14×18 cm kuvia – kummallekin omansa! Lahjan saa, kun varaat tai ostat lahjakortin parikuvaukseen ennen ystävänpäivää 14.2.2016.

Anna lahjaksi elämys – lahjakortti kuvaukseen.

Parikuvaus studiossa 110,- sisältää ammattitaitoisen, noin tunnin mittaisen kuvauksen ja kymmeniä koekuvia nettipalvelussamme. Kuvat monipuolisesta valikoimastamme eri hinnaston mukaan.

Lisää lahjaideoita kuvauslahjakorttiin.

Lisää parikuviamme.

 

Studio P.S.V.  |  Kajaaninkatu 11 OULU  |  (08) 379 289  |  palvelu@studiopsv.fi  | Facebook