PSV promootiokuvaajana

Oulun yliopisto järjesti toukokuun lopussa upean, perinteisen tohtoripromootion. Juhlassa promovoitiin  238 nuorta tohtoria ja 23 kunniatohtoria. Studio P.S.V:n valokuvaajat dokumentoivat koko kolmipäiväisen tapahtuman jo toista kertaa.

Oulun yliopiston 10. tohtoripromootio järjestettiin 19. – 21.5.2017. Promootiossa jo väitelleet tohtorit vihitään ja he saavat oikeuden käyttää tohtorinhattua ja -miekkaa. Lisäksi seremoniassa on tapana promovoida kunniatohtoreita, jotka ovat ansioituneet elämäntyöllään. Kunniatohtoriksi vihittiin muun muassa teollisuusneuvos Jorma Terentjeff, yliopiston edellinen rehtori Lauri Lajunen ja kirjailija Hannu Väisänen.

300 vuotta vanha perinne

Promootioperinne on Suomessakin jo yli 300 vuotta vanha. Perinteeseen kuuluu mm. tohtorinmiekkojen symbolinen hionta ja muodollinen promootiakti, jossa tohtorit saavat miekan ja tohtorinhatun. Jo astetta rennommilla juhlaillallisilla kuullaan paljon puheita ja vastauksia puheisiin ja tanssitaan perinteisten poloneesien lisäksi nykymusiikkia livebändin tahtiin.

Sisukkaimmat juhlijat kuuntelevat vielä neljän aikaan aamulla  puheen nousevalle auringolle. Sunnuntaina jätetään jo juhlapuvut kaappiin ja kisataan promootiopurjehduksessa, joka Oulussa on muuttunut kirkkovenesouduksi.

Muistot elävät valokuvissa

Studio P.S.V:lle promootiojuhlallisuuksien kuvaaminen oli jo tuttua, sillä dokumentoimme joka neljäs vuosi järjestettävän juhlan myös edellisellä kerralla.

”Monipäiväisen tapahtuman valokuvaaminen vaatii huolellista suunnittelua”, PSV:n toimitusjohtaja Raija Tuominen kertoo. ”Suunnittelutyö aloitettiin jo syksyllä. Kun kentällä on kolme kuvaajaa yhtä aikaa, on kullekin tehtävä minuuttiaikataulut, on mietittävä laitteistot ja kulkemiset. Esimerkiksi samaan aikaan, kun kaksi valokuvaajaamme kuvasivat Saalastin salissa ja kaupungilla, rakensimme muotokuvauksia varten kaksi studiota Ouluhallille.  Tällainen vaatii laajaa laitekapasiteettia ja henkilöresursseja.”

”Kaikki sujui kuten pitikin. Siitä iso kiitos myös yliopiston promootiotoimikunnalle ja tapahtuman järjestelyistä vastanneelle Konffalle, jolta saimme nopeasti kaiken tarvitsemamme avun.”

Tapahtumakuvilla on merkityksensä dokumenttina, joka jää historiaan. Lisäksi kuvia voidaan käyttää viestinnässä ja markkinoinnissa, nettisivuilla, asiakas- ja sidosryhmälehdissä, esitteissä jne. Oulun yliopisto kokoaa kuvista kirjan. 

tapahtumakuvaus001
Oulun yliopiston 10. tohtoripromootioviikonloppu alkoi miekanhiojaisilla Hotelli-ravintola Lasaretissa perjantai-iltana.
tapahtumakuvaus002
Kirjailija Hannu Väisäsen tyylinäyte miekanhionnasta. Väisänen promovoitiin kunniatohtoriksi.
tapahtumakuvaus003
Koska nuoria tohtoreita promovoitiin yli 200, heille miekanhionta järjestettiin yhtä aikaa kahdessa salissa, Yrjö-salissa ja Merikoski-salissa. Miekanhionnan tyyli on vapaa.
tapahtumakuvaus004
Symbolisessa tohtorin miekanhionnassa seuralainen pyörittää tahkoa ja tohtori hioo. Avustajina toimivat airuet.
tapahtumakuvaus005
Miekanhiojaisten tunnelma oli rennon juhlava.
tapahtumakuvaus006
Tässä poseeraavat yliopiston nykyinen rehtori Jouko Niinimäki ja jokin aika sitten rehtorin virastaan eläkkeelle jäänyt, nyt kunniatohtoriksi promovoitu Lauri Lajunen vaimoineen.
Juhlatunnelman nostatti livebändi.
Juhlatunnelman nostatti Mirellaband duo.
tapahtumakuvaus009
Varsinainen promovointi järjestettiin erittäin juhlavissa merkeissä lauantaina Oulun yliopiston päärakennuksen Saalastin salissa. Hiotut miekat odottavat rivissä promootioaktin alkamista.
tapahtumakuvaus010
Tohtoripromootiolla on 700-vuotiset perinteet maailmalla, ja Suomessakin juhlaa on vietetty yli 300 vuotta. Oulun yliopisto järjesti promootion nyt kymmenettä kertaa. Mukana olivat kaikki yliopiston tiedekunnat.
tapahtumakuvaus011
Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen ja kaupunginjohtaja Päivi Laajala osallistuivat kutsuvieraina tohtoripromootioon.
tapahtumakuvaus012
Promootioaktissa tohtori saa hatun, miekan ja diplomin. Tohtorit tulevat aktiin tiedekunnittain, ja ensin promovoidaan kunniatohtorit. Kansainvälisesti tunnettu arkkitehti Juha Leiviskä promovoitiin arkkitehtuurin tiedekunnan kunniatohtoriksi.
tapahtumakuvaus014
Lääketieteellisestä tiedekunnasta promovoitiin eniten tohtoreita, noin 80. Lääkärit erottaa vihreästä tohtorinhatusta. Kuvasimme jokaisen tohtorin promootioaktin.
tapahtumakuvaus015
Oulun yliopiston tohtoripromootiossa 2017 promovoitiin 23 kunniatohtoria ja 238 nuorta tohtoria.
tapahtumakuvaus016
Kuoro juhlisti promootiotilaisuutta Saalastin salissa.
tapahtumakuvaus017
Tohtorit saapuivat ja poistuivat salista muodollisesti jonossa. Kulkuetta johti professori Netta Iivari, joka toimi juhlamenojen ohjaajana.
tapahtumakuvaus018
Ehkä vuosiakin kestänyt väitöstyö on takana. Tiede on mennyt jälleen kerran himpun verran eteen päin, ja nyt on juhlan aika.
tapahtumakuvaus019
Kaupunkilaiset pääsivät osallistumaan promootiojuhlaan seuraamalla kulkuetta, joka kuljettiin Mannerheimin puistosta Tuomiokirkolle.
tapahtumakuvaus020
Toisena lipunkantajana toimi pelialalla menestyneen Ludocraftin perustajayrittäjä, toimitusjohtaja, filosofian tohtori Tony Manninen.
tapahtumakuvaus021
Kulkue päättyi ekumeeniseen jumalanpalvelukseen Oulun Tuomiokirkkoon.
tapahtumakuvaus022
Juhlasaarman puhui tuomiorovasti Satu Saarinen.
tapahtumakuvaus023
Pienen hengähdystauton jälkeen juhla jatkui illallisella Ouluhallissa. Ohjelmaan kuului useita puheita ja vastauspuheita. Filosofian tohtori Salla Kangas puhui rakkaalle.
tapahtumakuvaus024
Illallinen tarjoiltiin pitkiin pöytiin.
tapahtumakuvaus025
Iloinen puheensorina täytti juhlatilan ohjelman välissä.
tapahtumakuvaus027
Tuoreet kunniatohtorit Lauri Lajunen, Hannu Leskinen, Jorma Terentjeff ja Timo Levo.
tapahtumakuvaus028
Muodollisen promootioaktin jälkeen juhlaillallisen tunnelma oli letkeä.
tapahtumakuvaus029
Perinteiset tanssit kuuluvat promootiojuhlaan. Poloneesiin, jota tohtorit harjoittelivat ahkerasti pitkin kevättä, johdattivat yliopiston rehtori Jouko Niinimäki ja promootiotoimikunnan puheenjohtaja, emeritusprofessori Seppo Saarela.
tapahtumakuvaus030
Kunkin tiedekunnan tohtorit promovoi oman tiedekunnan edustaja. Perinteen mukaan nuoret tohtorit kantavat oman promovendinsa ulos juhlatilasta. Kuvassa humanistit kantavat ulos professori Harri Mantilaa.
tapahtumakuvaus031
Oma erikoisuutensa juhlallisuuksissa on airutnauhojen luovutus. Airueena toimineet yliopiston opiskelijat kietoivat yliairueen, yliopistonlehtorin Aulikki Herneojan nauhoihinsa.
tapahtumakuvaus032
Ei tää ihan niin vakavaa olekaan.
terentjeff_tohtori
Teollisuusneuvos Jorma Terentjeff promovoitiin tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan kunniatohtoriksi. Tohtoreilla oli mahdollisuus pistäytyä muotokuvauksessa lauantai-illan ja yön aikana Ouluhalliin pystyttämissämme kahdessa muotokuvastudiossa.
tapahtumakuvaus033
Tohtorit saivat illan mittaan kunnon bileet pystyyn.
tapahtumakuvaus034
Sinnikkäimmät juhlijat jaksoivat vielä kuunnella juhlan viimeisen ohjelmanumeron, puheen nousevalle auringolle. Puhe pidettiin oikeaan auringonnousun aikaan neljän maissa aamuyöllä.
tapahtumakuvaus035
Sää suosi tohtoreita vielä sunnuntainakin. Silloin juhlaviikonloppu huipentui promootiopurjehdukseen, joka oululaisittain hoidettiin kirkkoveneillä soutamalla.
tapahtumakuvaus036
Maikkulan kartano antoi soutukisalle tunnelmalliset puitteet.
tapahtumakuvaus038
Pienen ohjeistuksen jälkeen kisa saatiin käyntiin.
tapahtumakuvaus039
Rannalta huutelijoitakin riitti.
tapahtumakuvaus040
Yliopistoperinteeseen kuuluu yhteislaulu.
tapahtumakuvaus041
Soutukisan voittajajoukkue kapteeninsa Jorma Terentjeffin johdolla.

 

Valokuvaamme isot ja pienet tapahtumat ja juhlat. Ota yhteyttä:

  • (08) 379 289
  • palvelu@studiopsv.fi

 

Studio P.S.V.   |   Kajaaninkatu 11 OULU   |   Puh. (08) 379 289   |   palvelu@studiopsv.fi