Sisusta rakkaudella – PSV Oulun asuntomessuilla
”Kuvaus oli hauska irtiotto rakennuskiireiden keskellä ja Reijo sai hienosti ikuistettua meistä kuvan, joka saa arvoisensa paikan meidän päämakkarista. Kaikesta huomasi, että kyseessä on rautaisia ammattilaisia eikä meistä parempaa kuvaa voi saada.” Näin kommentoivat Annika Karjalainen ja Aleksi Lappalainen, joiden upouuteen kotiin Oulun asuntomessuilla sai oululainen valokuvaamo Studio P.S.V. tehdä parista tunteikkaan metallitaulun.
Metallitaulun myötä saimme ilon osallistua Annikan ja Aleksin upouuden kodin sisustamiseen pieneltä osin. PSV:n valokuvaaja Reijo Koirikivi kuvasi Annikasta ja Aleksista parikuvat kesäisessä koivikossa aivan uuden kodin lähellä. Metallitaulu valmistettiin näistä kuvista.
”Teistä näkee, että te viihdytte loistavasti yhdessä ja teillä on hauskaa”, Reijo kommentoi kuvauksen jälkeen. Kesken rakennuskiireidenkin Annika ja Aleksi olivat kuvauksessa täysillä mukana ilman minkäänlaista hopun tuntua.

Tärkeintä Annikan ja Aleksin taulukuvassa onkin sen ihana fiilis, keskinäinen kemia, läheisyys ja riemu. Taulun nimeksi voisi antaa ”rakkaus asuu tässä talossa”.
Rauhallisessa harmaan ja hiekan sävyisessä makuuhuoneessa taulu on myös hillitty, rajatulla väriskaalalla toimiva väripilkku. Kesällä taulun koivikko toistaa hauskasti ikkunasta näkyvää maisemaa. Talvella, kun ikkunoista näkyvät lehdettömät puut, lunta ja harmautta, aurinkoinen taulu synnyttää kesäfiiliksen ja tuo mieleen rakennuskesän 2025 muistot.
Kehyksetön kiiltävä metallitaulu sopii mainiosti modernin kivitalon ilmeeseen.
Annika ja Aleksi ovat rakentaneet komeaa kivitaloaan Hartaanselän rantaan reilun vuoden ajan. Kotiinsa he ovat valinneet aikaa kestäviä ratkaisuja ja materiaaleja tiukasti aikaan sidottuja trendejä kaihtaen. Myös kodin sävymaailma henkii luonnonläheisyyttä.
Kaleva Median lukijoille projekti onkin tuttu, sillä Kaleva on seurannut rakentamisen etenemistä haasteineen ja riemuineen alusta loppuun saakka.
Sisusta tauluilla, joilla on merkitystä

Oulun asuntomessut 2025 nostaa luonnollisesti esille myös sisustusteemaa. Messukodeissa on nähtävillä monenlaisia upeita taideteoksia ja sisustuselementtejä.
Muotokuvat itsestä ja läheisistä seinällä toimivat ainutlaatuisina ja yksilöllisinä sisustuselementteinä, jotka tulvivat merkityksiä. Taitavasti tehdyt muotokuvat kertovat kuvassa olevien ihmisten persoonasta ja herättävät muistoja ja tunnelmia. Hieno parikuva kertoo parin suhteesta, perhekuva perhedynamiikasta.
Ammattitaitoinen muotokuva koskettaa ja kertoo tarinaa.
Muotokuvat kertovat myös ajasta, jolloin ne on tehty. Siksi muotokuvien arvo vahvistuu vuosien myötä. Tämä korostuu esimerkiksi pienten lasten ja teinien muotokuvissa.
Ja lisäksi: läheisten kuvat seinällä pitävät rakkaat ihmiset aina lähellä, vaikka he asuisivat kauempanakin.




Studio P.S.V:n tauluvaihtoehdot
Me Studio P.S.V:ssä haluamme olla pitämässä yllä ja kehittämässä muotokuvataulujen pitkää perinnettä – ovathan ihmiset teettäneet itsestään ja läheisistään muotokuvia seinälle kautta aikojen.
Koska muotokuvataulu on aina myös yksi elementti sisustuksessa, taulun tyylin voit Studio P.S.V:n asiakkaana valita kotiisi sopivaksi.
1. Kehystetty taulukuva

Istuuko seinällesi parhaiten perinteinen taulukuva kehyksineen? Kaunis kehys antaa kuvalle lisää mittaa ja ripauksen arvokkuutta.
Kehyksen malli voi olla yksinkertaisen moderni tai romanttisen koukeroinen tai jotakin siltä väliltä. Paspiksella ja lasilla saa kehystettyyn kuvaan erilaisen ilmeen.
2. Canvas-taulut

Kankaalle valmistettu ja kiilakehykseen pingotettu canvas-taulu on myös yksi hieno ja kestävä vaihtoehto kotiin kuin kotiin.
3. Metallitaulut

Moderniin kotiin sopisi ehkä paremmin kehyksetön metallitaulu. Metallille pohjustetun taulukuvan ilme muuttuu kovasti sen mukaan, haluatko tauluun mattalaminoinnin vai kiiltävän laminoinnin.
Varaa aika kuvaukseen Studio P.S.V:hen ja tilaa upea taulu seinälle
Valmistamme tauluja ja muita kuvatuotteita vain Studio P.S.V:ssä kuvatuista kuvista. Tule meille taitavaan ja hauskaan valokuvaukseen, jolloin koko laaja kuvatuotteiden valikoimamme on käytettävissäsi ja tilattavissa.
Katso Studio P.S.V:n muotokuvausvaihtoehdot hintoineen tästä linkistä.
Katso Studio P.S.V:n laaja kuvatuotteiden valikoima hintoineen tästä linkistä.
Studio P.S.V. – Elämäsi kuvat.
Studio P.S.V. | Kajaaninkatu 11 Oulu | 08 379 289 | palvelu@studiopsv.fi | @studiopsv IG, FB, Tiktok