Suloiset lapsikuvat

Studio P.S.V:n lapsikuvaus on hauska leikkihetki studiossa. Varaamme lapsikuvaukseen riittävästi aikaa, noin tunnin. Silloin on mahdollista pitää myös taukoja kuvauksessa. Lapsi saa vaihtelua, ja valokuvaaja pystyy vaihtamaan kuvausrekvisiittaa.

Ennen kuvauksen alkua lapset leikkivat asiakastilamme leikkinurkkauksessa, jossa voi hoitaa Titi-nallea, rakentaa Lego-talon tai vaikka piirtää. Vaatteet voi vaihtaa erillisessä pukuhuoneessamme. Valokuvaaja juttelee mukavia koko perheen kanssa ja kuulostelee samalla kuvaustoiveita. Vähitellen siirrytään leikkimään ja kuvaamaan studion puolelle.

Lapsikuvaus | Reijo Koirikivi | Studio P.S.V. | Oulu
Tämä kuva kerää hirmusti ääniä PSV:n lapsikuvakisassa facebookissa. Kuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.

Studiomme on varustettu monenlaisella pienen mittakaavan huonekalulla ja kivoilla leluilla. Liikkuvainen lapsi pääsee kiipeilemään lavasteportaikossa tai saa vapaasti hyppiä ja  juosta saippuakuplien perässä. Kestosuosikkimme on minipulpetti. Tarjolla on myös muun muassa taaperokärryt ja päältä istuttavia urheiluautoja. Taustavalikoimamme on laaja aina valkoisesta eri värisiin kartonki- ja kangastaustoihin.

 

Lapsikuvauksen voi hyvin tehdä myös ulkona. Kuva Noora Slotte Studio P.S.V.

Taustat ja rekvisiitta ovat tukemassa lapsikuvausta, ne eivät saa olla pääasia. Lapsi on kuvauksen päätähti. Kaikki muu on mukana tekemässä kuvauksesta hauskan kokemuksen, josta kaiken lisäksi saadaan aikaan kivat kuvat.

Varaa lapikuvaus netissä

Varaa kuvausaika puhelimitse: (08) 379 289.

Varaa lapsikuvaus netissä.

Kirjautuminen ajanvaraukseen on helppoa ja ilmaista. Kirjautua voit vaikkapa facebook-tunnuksillasi.

Tai kysy lisää.

Tällä pirpanalla on tyyli kohdillaan jalkaterän asentoa myöden. Lapsikuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.
Tällä pirpanalla on tyyli kohdillaan jalkaterän asentoa myöden. Reijo löysi hauskan tuolin kirppikseltä lomamatkalla. Lapsikuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.

Ammattilaiset kuvaamassa

Studio P.S.V:ssä voit luottaa siihen, että saat ammattilaisen valokuvaamaan lapsesi. Reijolla on kahdenkymmenen vuoden kokemus eri näköisten ja luonteisten lasten kuvaamisessa ja Nooralla lähes kymmenen vuoden. Kumpikin on helposti lähestyttävä valokuvaaja, jonka ohjauksessa kuvaus sujuu mukavasti.

Kun valokuvaaja hallitsee homman, te voitte lapsen kanssa rauhassa keskittyä leikkimiseen. Jos lapsi kaikesta huolimatta väsähtää kesken kuvauksen, jatkamme sitä toisena päivänä ilman eri korvausta.

Lisää suloisia lapsikuviamme.

Katso myös käsinkosketeltavan ihanat vauvakuvat.

Studio P.S.V:ssä lapsikuvaus kuvataan leikin lomassa. Siihen tilava studiomme antaa hyvät mahdollisuudet. Kuva Noora Slotte, Studio P.S.V.
Studio P.S.V:ssä lapsikuvaus kuvataan leikin lomassa. Siihen tilava studiomme antaa hyvät mahdollisuudet. Kuva Noora Slotte, Studio P.S.V.

Studio P.S.V.  |  Kajaaninkatu 11 OULU  |  palvelu@studiopsv.fi  | Facebook